unikuva.net blog

Olipas melkonen tuo viime perjantai. Kaksi Ässien peliä yhdessä iltavuorossa. Lätkäkuvaushan on mun mieluisimpia valituksen aiheita. En oikeestaan ees tiedä miks. Kun ei se nyt niiiin kamalaa ole siellä kaukalon laidalla seistä kuitenkaan. Se on jopa sosiaalisempaa kun monen muun urheilulajin kuvaaminen, koska yleensä siellä on muitakin kuvaajia tönöttämässä saman pleksin takana, ja työnteon lomassa voi jutustella niitä näitä. No, valitettua tulee kuitenkin, ja usein. Osittain se liittynee siihen, että koen jonkunlaista alemmuutta urheilukuvaajana, ja lätkä on Porissa tärkeä laji. En ollut kuvannut urheilua oikeastaan ollenkaan ennen kuin aloitin työt Satakunnan Kansassa. Lätkää en koskaan. Että hataralta pohjalta. Toki nyt pelejä on jo alla aika monta.

Tuo eka kuvasetti on A-junnujen pelistä Kalpaa vastaan. Turpaan tuli niin että soi. Lehdessä oli kuva, jossa (oisko se nyt ollu) viiden sisään menneen maalin jälkeen pois vaihdettu maalivahti istuu masentuneen näköisenä vaihtoaitiossa. Kerrankin toimiva valinta mun mielestä. Näissä urheilukuvissa on aina se, että läheskään aina se omasta mielestä paras kuva ei mene lehteen. Koska siinä on väärä henkilö. Toimittaja päättää haastatella tiettyä pelaajaa, ja sen kuva menee lehteen, oli se sitten hyvä tai huono. Yleensä tiedon saa jossain kohtaa kesken pelin tekstarilla. Elikkäs alkupelin kuvaan vähän kaikkea mitä tapahtuu, loppupelissä keskityn enemmän siihen tiettyyn pelaajaan. Ja toivon, ettei mieli muutu matkalla. Tai että se pelaaja tekis jotain kivaa siellä päässä missä mä oon kuvaamassa. Paljon josseja. Toki joskus haetaan fiiliksiä, jos on ratkaiseva ottelu. Riemua, murtumista. Tai toisinaan jopa ihan vaan hyvää pelitilannetta. Tai valmentajan meuhaamista.

Tää toinen setti on illan pääpelistä, Ässät – Jokerit. Mulla ei ole mitään suurta patasydäntä. Kun peli alkaa puoli seitsemältä illalla, sitä lähinnä toivoo, että peli ois selkeenumeroinen. Jatkoaika – puhumattakaan rankkareista – tekee kotiinpääsystä ajallaan lähes mahdotonta. Ja joskus tulee sairas kiire saada kuvat lehteen ajallaan. No, tällä kertaa Ässät onneks voitti selkeesti.

Lisää painetta tälle keikalle asetti se, että peliin lähtiessä vuoropäällikkö huikkasi, että ota sit edunkin pääkuva, sinne ei oo mitään. Jaahas! Vai niin! En kyllä käsitä, miten voi olla, ettei perjantaipäivänä ole keksitty mitään muuta lauantain etusivulle. Varsinkin, kun se oli tiedossa, että sunnuntaina edulla on jääpalloa. Kiekkoa ja palloa peräkkäisinä päivinä, ei toimi. Tässä maakunnassa on muitakin kun urheiluihmisiä. Eikä tää ees ollu vielä mikään pleijarimatsi. Ja onhan meillä joka päivä lehdessä uutisia ja puheenaiheita. Paikallisiakin. Vähän nyt mentiin sieltä, missä aita on matalin. Ja tosiaan mulle se lisäs painetta, koska ei sieltä matsista tietenkään mitään erilaista oltu tekemässä. Eli suomeksi se tarkottaa sitä, että lehdessä on joko kaks vammasta pelikuvaa, tai yks pelikuva ja yks fiiliskuva. Ja kaks pelikuvaa on vähän liikaa. Elikkäs fiiliskuva se toinen. Ja se on sit joko murjottamista tai juhlimista, riippuen siitä, kuin pelissä käy. Pelaajia tai yleisöä, riippuen siitä mitä mä satun saamaan. No, tällä kertaa oli sit yleisöä meuhaamassa edulla, koska pelaajat sattuivat tekeen maaleja silleen, että ne päätyivät juhlimaan liian kauas. Eikä kunnnon fiilistä saa sieltä toiselta laidalta. Pitäis olla lähellä. Joskus on, joskus ei.

Ja siis näitä kuviahan on tässä postauksessa aivan liikaa. Ja niitten laatu on mitä on. En ehtiny käsitellä kunnolla töissä, sen verta kiire tuli illalla kuitenkin. Tunkkaisiksi jäivät. Mutta tällästä tää on. Onneks tahti on sanomalehdessä kova, kuvat ja matsit unehtuu nopsaan. Ja nyt mulla on kolme viikkoa ennen seuraavaa iltavuoroa. Jännitys tiivistyy, vieläkö pitää kaukalon laidalle raahautua..

No nyt on tuoretta tavaraa blogissa. Tänään kuvattua! Pori Jazzien festivaalijohtaja Katja Leppäkoskesta tulee Helsingin Musiikkitalon toimitusjohtaja. Oli vissiin meillä ekana tää tieto, kerrankin. Tulin Raumalta toiselta keikalta ja aloin purkaa kuvia. Saman tien tuli toimittaja kyseleen, että pääsiskö joku käymään alakerrassa. Mä pääsin, kuvien purkaminen kun voi yleensä aina sen verran odottaa. Jazzien toimistohan on samassa rakennuksessa, ei ees tarttenu takkia pukea. Reppu selkään ja menoks. Haastattelu oli aika pikainen, ja silti haastateltavan puhelin soi noin sata kertaa. Ei sinänsä mikään ylläri.

Haastattelun jälkeen kuvat. Jazzien toimisto, no jooh. Kyllähän sieltä jotain saa. Ei kyllä minkäänlaista ennakkosuunnittelua, fiilispohjalta haahuilua tyyliin ööö, mitä jos menisit tohon. Eiku. Tohon ja sitten joo.. öö.. säädän.. otetaankin tästä. Ja tosta. Silleen, että kun oon hyppyyttäny ihmistä vähän joka puolella ja miten sattuu, niin tekis lopuks mieli sanoa kiitoksen lisäks anteeksi. Tiesin kyllä minkälainen kuva juttuun on ennakoitu, taitollisesti siis. Pysty, ja aukeama jakaa kuvaa niin että palsta vasemmalla ja kolme oikeella. Että ei sitä nassua siihen taitteeseen, kiitos. Mutta on se silti kylmiltään aina vähän säätöä mulla. En sit tiiä minkälaista se on muilla kuvaajilla. Se kuvan hakeminen. Ois jokus kiva olla muitten keikoilla mukana, koska tunnen itteni välillä aika tyhmäksi. Toisinaan taas kaikki menee luonnostaan tosi kivasti. No, se siitä.

Haastattelun aikana tuli viesti, että jos edullekin sais kuvaa. Jojoo, lupasin. Yllärinä vaan kun tultiin Leppäkosken toimistosta aulatilaan niin Ylenhän tyypit ne siellä odotti vuoroaan. Elikkäs piti olla nopee. Kerrankin saatiin tehdä ennen radioo, niillä on yleensä etuajo-oikeus. Jos siis on vaikka joku tiedotustilaisuus ja niillä suoraa lähetystä ja muuta sellasta. Mut nyt oltiin ekana, hähää. Niin. Tässä työssä ei tosiaan oo häpee olla nopee. Ei menny ees kymmentä minsaa ekan ja vikan kuvan välillä. Tarkistin kuvatiedoista :D Ei tässä (taaskaan) vuoden lehtikuvaa otettu, mutta muutama käyttökelponen pikatoimistopotretti. Sarjassaan ihan ok suoritus omasta mielestä.

Vaihteeksi lapsia. Käppärän koulun 4A-luokkalaiset maalasivat koulunsa luistelukentälle eri värisiä kiekuroita. Jonkun sortin taideprojekti. Tuohon sitten kaupungin sedät vetäsi vähän vettä päälle ja tuloksena on luistelunkestävä teos. Kylmä oli. Mutta ihana auringon valo! Suorastaan pakko kuvata vastavaloon. Mitäs muuta? Niin, liukasta oli korkkareissa. Ja farkut vähän kastu kun makasin siellä sit mahallani. Mutta kiva kuvata joskus sellasiakin ihmisiä, jotka haluaa kuvaan. Neljäsluokkalaiset on vielä tosi jees. Tosi innoissaan mukana. Sit tulee uhma- ja murrosiät ja kaikesta hirvittävän vaikeaa ja tuskaista. Koskahan se vaihe menee ohi? Joillain ei ikinä :D

-

Some art project with school kids and paint and ice. Nice to shoot kids this age for a change. Four graders are usually very nice, they want to be in pictures and life in general is easy. When they hit puberty everything changes. For good.